Skip to end of metadata
Go to start of metadata

 


VIESTINNÄN KOULUTUSOHJELMA

 

Tutkinto

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike

Medianomi (AMK)

Laajuus

240 opintopistettä (op)

Opinnot

Kuvallisen viestinnän alalla menestyminen edellyttää hyvää yleissivistystä, luovuutta, visualisointikykyä, taiteellista lahjakkuutta sekä viestintätaitoja. Valmistuvalla medianomilla on ajantasaiset viestintäteknologian hallitsemiseen vaadittavat taiteelliset ja tekniset valmiudet.

 

Opinnot suoritetaan kunkin pääaineen opetussuunnitelman mukaisesti. Opiskelija noudattaa aloitusvuotensa opetussuunnitelmaa. Opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa osa opinnoista ulkomaisissa oppilaitoksissa erilaisten opiskelijavaihto-ohjelmien puitteissa. Opintoihin on mahdollista hakea aiemmin suoritettujen opintojen korvaavuutta ja aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista.

 

Lahden ammattikorkeakoulun yhteiset perusopinnot sisältävät kieli- ja viestintäopintoja sekä yrittäjyysopintoja. Muihin perusopintoihin kuuluvat yhteiset taideopinnot muodostuvat kuvataiteellisista ja alojen yhteisistä historia- ja kulttuuriteoreettisista opinnoista. Perusopinnot suoritetaan pääasiassa kahden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana.

 

Ammattiopinnot ovat pääainekohtaisia ja painottuvat ensimmäisen opintovuoden jälkeiselle opiskeluajalle. Opiskelijalla on mahdollisuus tehdä valintoja tiettyjen moduulien ja opintojaksojen kesken, ja siten syventyä haluamilleen osaamisalueille. Valinnat tehdään pääaineen opettajien kanssa ns. hops-keskusteluissa, joissa laaditaan opiskelijan henkilökohtainen opintosuunnitelma.

 

Vapaasti valittavia opintoja voi valita omasta koulutusohjelmasta, Lahden ammattikorkeakoulun muista koulutusohjelmista, muista ammattikorkeakouluista sekä tiede- ja taidekorkeakouluista. Vapaasti valittaviin opintoihin voi sisällyttää myös ulkomailla suoritettavia opintojaksoja. Harjoittelusta puolet toteutetaan lukukausien aikana opintoihin sidottuina ohjattuina yritysyhteistyöprojekteina ja puolet työskentelynä soveltuvissa yrityksissä kotimaassa tai ulkomailla. Opinnäytetyö on ohjattu, painotukseltaan itsenäinen opinnäyte, johon liittyy seminaarityöskentelyä ja kypsyyskoe.

 

Viestinnän koulutusohjelman graafisen suunnittelun opetussuunnitelmaa toteutetaan sovelletusti aikuiskoulutuksessa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) mukaisesti.


Graafisen suunnittelun pääaine 240 op

 

Graafisen suunnittelijan työssä yhdistyvät luova ongelmanratkaisukyky, taiteellisuus ja viestinnällisyys. Työt ovat näkyvä osa visuaalista kulttuuria ja viestintäteollisuutta. Niillä on kulttuurista ja ympäristöllistä merkitystä ja vaikutusta.

 

Graafisen suunnittelun opinnoissa tavoitteena on antaa perusta alan monialaisissa työtehtävissä toimimiseen. Opinnoissa keskitytään viestien tavoitteelliseen visualisointiin, typografian ja erilaisten kuvallisten ja graafisten elementtien monipuoliseen hallintaan. Havainnointikyvyn ja käden taitojen, kuvallisen ilmaisun, näkemyksen, tyylitajun ja esteettisen ajattelun kehittäminen ovat graafiselle suunnittelijalle tärkeitä osaamisalueita ammatillisten ja teknisten taitojen rinnalla. Koulutuksessa painotetaan myös viestinnän sisällöllistä tarkastelua ja opiskelijoiden konseptuaalisten taitojen vahvistamista.

 

Kuvallisen viestinnän ammattilaisena menestyvältä graafiselta suunnittelijalta edellytetään hyvää yleissivistystä, luovuutta, taiteellista lahjakkuutta ja kommunikaatiotaitoja. Vaihtelevat työtehtävät ja usein myös nopea työtahti vaativat itsenäisyyttä, joustavuutta ja ryhmätyötaitoja sekä paineensietokykyä.

 

Graafisia suunnittelijoita, kuvittajia ja taittajia tarvitaan esimerkiksi kustannusgrafiikan ja graafisen muotoilun alueella, mainos- ja suunnittelutoimistoissa, kirjankustantamoissa tai verkko-, sanoma- ja aikakauslehdissä. Markkinointiviestinnän alueella graafinen suunnittelija osallistuu mm. yritysgrafiikan ja mainonnan suunnitteluun, joka voi sisältää mm. verkkosivujen, liikemerkkien, esitteiden, julisteiden, etikettien ja pakkausten ulkoasun suunnittelua sekä osallistumista mainoskampanjoiden suunnitteluun. Informaatiografiikan alueella työskentelevä graafinen suunnittelija suunnittelee esimerkiksi liikennemerkkejä, opasteita, näyttelyitä, visuaalisia järjestelmiä ja käyttöliittymiä. Kulttuuriviestinnän alueella työllistäjinä ovat mm. erilaiset julkisyhteisöt ja valtionhallinto sekä kulttuurilaitokset kuten museot. Graafisen suunnittelijan visuaalista osaamista tarvitaan myös ns. uusmediatuotannon alueella, mm. erilaisen sähköisen viestinnän, tietoverkkojen ja vuorovaikutteisen median suunnittelussa.

 

Muotoiluinstituutista valmistuneet graafiset suunnittelijat työskentelevät myös itsenäisinä yrittäjinä, suunnittelijoina ja graafisina taiteilijoina esim. kuvituksen, sarjakuvan, kirjainsuunnittelun, animaation tai multimedian alueilla ja alansa opetustehtävissä.

 


OPINTO-OPAS 2013-2014

KOULUTUSOHJELMAN PERUSOPINNOT 44 OP

1

2

3

4

suoritusvuosi

Ammattikorkeakoulun yhteiset perusopinnot 14 op

 

 

 

 

 

01SUO Asiantuntijaviestintä 4 op

 

 

 

 

 

  • 01SUOA Asiantuntijaviestintä (3 op)

 

3

 

 

 

  • 01PINFO Informaatiolukutaito (1 op)

1

 

 

 

 

01RUO Ruotsin kieli 3 op

 

 

 

 

 

  • 01RUOK kirjallinen osio (1,5 op)

1,5

 

 

 

 

  • 01RUOS suullinen osio (1,5 op)

1,5

 

 

 

 

01ENG Englannin kieli ja viestintä 3 op

 

3

 

 

 

01PJYT Yrittäjyysopinnot 4 op

 

 

4

 

 

Kuva 1 12 op

     
05PVISUAMUO Visuaalinen muotoilu

9

    
05PVÄRIH Värihahmotus3    
Kuva 2 9 op     
05PPIMA Piirustus ja maalaus 3   
05PELÄVÄ1 Elävän mallin piirustus I 3   
05PPLASTSOM1 Plastinen sommittelu I 3   
Taiteen historia ja teoria 9 op     
05PYLTAHI Yleinen taidehistoria3    
05PTAHIM Modernismi ja nykytaide3    
05KUVATEOR Kuva ja teoria3    
AMMATTIOPINNOT 136 OP1234suoritusvuosi

Graafisen suunnittelun perusteet ja suunnitteluohjelmat 16 op

 

 

 

 

 

05AMMORI Ammattiaineisiin orientoivat opinnot 3 op

3

 

 

 

 

05TIETYÖ Tietokone työvälineenä 1 op

1

 

 

 

 

05GRINDES InDesign 2 op

2

 

 

 

 

05ILLUS Illustrator 2 op

2

 

 

 

 

05PHOACRBR Photoshop, Acrobat, Bridge 2 op2    
05NÄYTTE1 Näyttelysuunnittelu 1 2 op2    
05GRAVIEST1 Graafinen viestintä 1 4 op4    

Viestinnän perusopinnot 1 15 op

 

 

 

 

 

05VIESTPER Viestinnän perusteet 3 op

3

 

 

 

 

05DIGIVKP Digitaalisen valokuvauksen perusteet 3 op

3

 

 

 

 

05KUVKÄSP Kuvankäsittelyn perusteet 3 op

3

 

 

 

 

05MMGRSPER Graafisen suunnittelun perusteet 3 op

3

 

 

 

 

05TYPOPER Typografian perusteet 3 op

3

 

 

 

 

Graafinen viestintä ja kirjapainotekniikka 15 op

 

 

 

 

 

05GRVIESTHI Graafisen viestinnän historia 3 op

 

3

 

 

 

05NÄYTTE2 Näyttelysuunnittelu 2 2 op

 

2

 

 

 

05GRAVIEST2 Graafinen viestintä 2 5 op

 

5

 

 

 

05PAINOPR Painotyöprosessi 3 op

 3   
 05KIRSI Kirjansidonta 2 op 2   

Kirjagrafiikka ja kuvitus 15 op

 

 

 

 

 

05KIRGRAF  Kirjagrafiikka 3 op

 

3

 

 

 

05KUVITEK Kuvitustekniikat 3 op

 

3

 

 

 

05KUVITTAM Kuvittaminen 4 op

 

4

 

 

 

05TYPOGRA2 Typografia 3 op

 3   
 05PORTFO Portfoliotyöpaja 2 op 2   

Graafinen suunnittelu II 15 op

 

 

 

 

 

05JULTALT Juliste- ja tallennetaide 4 op

 

4

 

 

 

05INFGR Infografiikka 4 op

 

4

 

 

 

05LOGOHER Logosuunnittelu ja heraldiikka 4 op

 

4

 

 

 

05STUVKPGR Studiovalokuvauksen perusteet 3 op

 

3

 

 

 

Journalistinen viestintä 15 op

 

 

 

 

 

05KUVAJTEOR Kuvajournalismin teoria 3 op

 

 

3

 

 

05KÄKUVA Kuvankäsittelyn syventävä työpaja ”Käsitteellinen kuva” 3 op

 

 

3

 

 

05SANOMAT Sanomalehtitaitto 5 op

  5  
05AIKAKAUST Aikakauslehden taitto  4 op  4  
Ammatillinen suuntautuminen     
Julkaisugrafiikka 15 op     

05SÄHKJUL Sähköinen julkaiseminen 5 op

   5 

05LEHTRAK Lehtikonseptin rakentaminen 5 op

   5 
05KAUPAJUL Kaupalliset julkaisut 5 op   5 
Typografia 15 op     

05TYPEDES Type Design, kirjainsuunnittelu 5 op

   5 

05KOKETYPO Kokeellinen typografia 5 op

   5 
05ADVATYPO Advanced typography 5 op   5 
Sarjakuva 15 op     

05IDEKÄS Ideointi ja käsikirjoitus 3 op

   3 

05VISTYYTEK Visuaaliset tyylit ja tekniikat 5 op

   5 
05SARJULSUU Sarjakuvajulkaisun ja pienlehden suunnittelu 7 op   7 

VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT 15 OP

1

2

3

4

suoritusvuosi

Vapaasti valittavat opinnot 15 op

 

 

 

 

 

05VVKUILWS Kuvitustyöpaja, Illustration workshop (1.–4. lukuv.) 2 op

 

 

 

 

2

05VVBOOKSH Experimental Book workshop (1.–4. lukuv.) 3 op

 

 

 

 

3

05VVKESÄTP Kesätyöpaja (1.–4. lukuv.) 5 op

 

 

 

 

5

05VVGDSHOP Experimental Graphic Design workshop (1.–4. lukuv.) 5 op

 

 

 

 

5

05VVPAITPGR  Painotyöpaja  (1.–4. lukuv.) 3 op

 

 

 

 

3

HARJOITTELU 30 OP

1

2

3

4

suoritusvuosi

Harjoittelu I 15 op

 

 

 

 

 

Työharjoittelu 15 op

 

 

 

 

15

Harjoittelu II 15 op

 

 

 

 

 

Yritysyhteistyöprojektit, t&k -toiminta 15 op

 

 

 

 

15

OPINNÄYTETYÖ 15 OP

1

2

3

4

suoritusvuosi

Opinnäytetyö 15 op

 

 

 

 

 

05POPINNÄYT Opinnäytetyö 15 op

 

 

 

 

15

aikuops1314-mi-graafinen-suunnittelu.pdf 12.6.2013

  • No labels